Uber ilmoitti muutama viikkoa sitten jättävänsä Suomen digitaaliset henkilökuljetusmarkkinat vuodeksi, kunnes uusi liikennepalvelulaki astuu voimaan elokuussa 2018. Siihen saakka Uber on “laiton”, eikä täten voi toimia Suomen markkinnoilla.
Haluammeko todella olla tässä tilanteessa jokaisen uuden apin ja digitaalisen tekniikan kohdalla? Aina vuoden jäljessä? Digitaaliset palvelut ovat jäykälle sääntelyllemme vieraita, sillä ne synnyttävät palveluntarjontaa suoraan kahden ihmisen välillä, välittäjäpalvelun kautta. Tulevaisuudessa palveluita tulee syntymään entistä useammalle elämänalueelle yhä nopeammin. Sama koskee uutta teknologiaa kuten lennokkeja ja hoverboardeja, jotka trendin lailla valtaavat koko maailman muutamassa kuukaudessa. Miten lainsäätäjän tulisi suhtautua niihin? Segwaynkin laillistamiseen kului vuosia. Olemme tottuneet siihen että lainsäätäjä sääntelee joka asiaa, ja olemme nyt tilanteessa jossa meidän täytyy pohtia onko tämä toimintaympäristö järkevä, saati mahdollinen ylläpitää tulevaisuudessa. Digitaaliset palvelut ovat nimittäin hyvästä -ne tehostavat markkinoita ja vapauttavat resursseja muuhun käyttöön. Niitä tulee tukea, mutta miten meidän tulee vastata lainsäädännölliseen haasteeseen?
Digitaaliset palvelut kohtaavat yksinkertaistetusti kolme eri haastetta Suomen lainsäädännössä. Olemassaoleva lainsäädäntö saattaa estää palvelun laillisuuden; kuluttajansuoja-/yritysvastuulainsäädäntöä ei vielä kyseisellä toiminta-alueella ole tai palvelu aiheuttaa lieveilmiöitä, joita ei ole säännelty alusta asti(esimerkkinä tapaus Airbnbn jossa on riski vuokramarkkinoiden vääristymisestä), vaikka palvelu muuten olisi laillinen. Miten nämä kolme haastetta voisi ylittää?
-
Emme muuta mitään. Käymme aina läpi raskaan lainsäädäntöprosessin ennen kuin uusi palvelu on “laillinen”. Tämä johtaa siihen että jäämme uusissa palveluissa aina muiden jälkeen.
-
Luodaan viestintäministeriön tai kilpailuviranomaisten alainen osasto, jonka ainoa tehtävä on tuottaa sekä muuttaa sääntelyä koskien uusia digitaalisia palveluita(jotka valtioneuvosto hyväksyy), sekä valvoa palveluntuottajia ja sanktioida heitä rikkeistä. Näin lainsäädäntörumbalta vältyttäisiin, mutta lainsäätäjän suhtautumista markkinoihin ei tarvitsisi tarkastella uudestaan.
-
Muutamme koko tapaamme tarkastella yrittämisen lainsäädäntöä. Luodaan täysin uusi laki “digitaalisesta palvelunvälityksestä yksityiseltä yksityiselle”, joka sisältää kuluttajansuoja-, yrittäjävastuu- sekä työehtopykälät, joiden sisällä digitaalisen palvelunvälittäjän tulee toimia ja luoda oma palvelusäännöstönsä. Järjestelmä muistuttaisia yhdistyslainsäädäntöä: Yhdistyksen täytyy seurata yhdistyslain raamien ehtoja, mutta luo niiden sisällä oman perustamiskirjan ja säännöstön jota se seuraa. Tämän perustamiskirjan PRH vahvistaa, ja hieman samalla ajatuksella PRH voisi vahvistaa digitaalisen palvelunvälittäjän “Välityssäännöstön” ja samalla tarkistaa että se on Suomen lakien hengen mukainen. Tämä olisi nopein ja vapain tapa mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut. Jos väärinkäytöksiä tai ongelmia ilmenisi, voisi niihin sitten puuttua asetuksilla ja laeilla.
Viimeinen vaihtoehto haastaa sääntelyssämme vahvasti ilmenevän näkemyksen siitä että toiminta on lähtökohtaisesti laitonta tai luvanvaraista, ja laeilla ja sääntelyllä siitä tehdään laillista. Länsimaisessa liberaalissa demokratiassa tulisi ehdottomasti pyrkiä päinvastaiseen. Toiminta on laillista, kunnes on perustellusti syytä toisin määrätä.
Teollistumisen kuudes aalto, digitalisaatio, murtaa kaikki vanhat rakenteet, mukaanlukien lainsäädännön. Yritysten, ihmisten kuten myös lainsäätäjän tulisi pikimmiten hyväksyä uusi tilanne ja sopeutua, tai jäädä auttamattomasti jälkeen.
Alexis Vartiainen 