Julkaistu Nykypäivässä 04/2018
2020 on vuosikymmen, jolloin globalisaatio kiihtyy, ensimmäinen todellinen digisukupolvi astuu työmarkkinoille ja Suomen julkistalouden haasteet kasvavat entisestään. Kyseinen vuosikymmen on täynnä mahdollisuuksia kehitykselle ja hyvinvoinnille, mutta yhtälailla täynnä uhkia, jos jäämme näivettymisen, eriarvoistumisen sekä dystooppisen huoltosuhteemme ja työllisyysasteemme vangeiksi.
Seuraavan vuosikymmenen keskeisimmät haasteet ovat alati kiihtyvä vauhti ja arvaamattomuus, jolla maailma muuttuu sekä siitä johtuva kasvava eriarvoistuminen. Teknologian mahdollistamat tekniset ratkaisut muuttuvat vuosittain, geopoliittinen arvaamattomuus arkipäiväistyy entisestään Yhdysvaltain sisäisten ongelmien ja Euroopan Unionin kohtaamien haasteiden vuoksi sekä Kiinan ja Venäjän valtapolitiikan takia. Samaan aikaan globalisoitunut digitalisoituva markkinatalous reagoi yhä vauhdikkaammin edellä mainittuihin ilmiöihin. Eriarvoisuus vaivaa meitä ja muita läntisiä demokratioita kuin elintasosairaus. Kiihtyvä polarisaatio näkyy niin kansalaisten yhteiskunnallisissa asenteissa, yksilöiden subjektiivisessa maailmankuvassa, ihmisten taloudellisissa mahdollisuuksissa kuin myös mahdollisuuksien tai sukupolvienvälisessä tasa-arvossa. Tämän polarisaation vastainen taistelu tuleekin olemaan oman sukupolveni kohtalokkain haaste, johon on löydettävä ratkaisu.
Nämä yhteiskuntaamme koskevat tosiseikat luovat ne todellisuuden raamit, joiden sisällä kansanliikkeemme täytyy toimia. Niin meidän kuin myös Suomen täytyy olla aina valppaana, ahkerana, ketteränä ja pitää toisistamme huolta. Valppaus, ketteryys, huolenpito ja ahkeruus ovat ominaisuuksia ja arvoja, jotka eivät lähde keskushallinnosta eikä niitä voida koulunpenkillä opettaa. Ne lähtevät kasvatuksesta ja yksilöistä itsestään. Kun jokainen yksilö tekee osansa, pääsee yhteiskuntamme pitkälle yhdessä. Jos kansanliikkeemme omaksuu nämä keskeisimmiksi arvoikseen, on meillä kaikki eväät menestyäksemme 2020-luvulla. Samoja arvoja tarvitsee myös kansakuntamme, joten miten nämä arvot ovat käytännön politiikassa sovellettavissa?
Yllä kuvaillussa tulevaisuudessa on luonnollista, että kansalaiset, erityisesti äänestäjän roolissaan, alkavat haikailla mennyttä maailmaa ja tukeutua perinteisiin. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta en silti näe tätä sinä suuntauksena, johon kansanliikkeemme tulisi lähteä, sillä maassamme on muita liikkeitä, jotka taitavat sen leikin meitä paremmin. Kansallismielinen konservatismi asemoituu lisäksi globalisaatiota vastaan, mikä on historian valossa virheaskel. Globalisaatio on megatrendi siinä missä kaupungistuminen, eikä sitä siksi ole viisasta lähteä vastustamaan. Liikkeenä meidän tulisikin katsoa omaa historiaamme ja tukeutua niihin aatteisiin, jotka tukevat arvojamme sekä ovat yhteiskunnan aikaisemmassa jättimurroksessa osoittautuneet menestyksekkäiksi ja yhteiskuntaa parantaviksi voimiksi. Puhun tietenkin porvarillisesti uudelleenmääritellystä sosiaaliliberalismista, eli toisin sanoen markkinamyönteisestä sekä hyvinvointilupauksia sisältävästä yhteiskuntasopimuksesta, johon moni poliittisesti valveutunut tukeutui 1800-luvulla teollistumisen yhteydessä.
2020-luvulla yhteiskunnan tärkein tehtävä on antaa jokaiselle yksilölle hyvät eväät elämään ja rohkaista jokaista olemaan paras versio itsestään, samalla pitäen huolta heistä, jotka syystä tai toisesta eivät pärjää. Meidän tulee avata yhteiskuntaamme mahdollisimman paljon vapauttaaksemme yksilöiden potentiaalin äärimmilleen. Käytännössä tämä tarkoittaa yhteiskunnan joustojen lisäämistä niin sosiaalisen elämän, talous- ja työmarkkinaelämän kuin yksilön vapauden osalta. Aikuisen työkykyisen ihmisen on tervettä ottaa nykyistä enemmän vastuuta itsestään, sillä työ- tai opiskelupaikka tai muu elämänsisältö ei ole vain yhteiskunnalle tuottavaa –on tärkeää nähdä tekemisen arvo yksilölle itselleen. Yksilöiden muuttuessa omavaraisemmiksi vapautamme niukkoja resurssejamme hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen ja saamme täysin uusia. Lisäksi kyse on perustavanlaisesti ihmisnäkemyksestämme. Onko aikuinen ihminen avuton ja valtion holhouksen varassa, vai annammeko ihmisten toteuttaa itseään yhteiskunnan turvaverkon suojaamina?
Haluan painottaa, että sosiaaliliberalismi ei esityksessäni ole itseisarvo, vaan väline jolla saavutetaan muita lopullisia tavoitteita. Itse uskon vankasti siihen, että yhteiskunnallinen utilitarismi on yhteiskunnan toiminnan oikeudenmukaisuuden kulmakivi ja tämän tulisi olla uuden keskustaoikeistolaisen kansanliikkeemme perimmäinen tavoite, joka aisaparikseen tarvitsee useita oikeusarvoja, muun muassa yhtäläiset ihmisoikeudet sekä sukupolvienvälisen tasa-arvon. Yhdistämällä vahvan koulutusjärjestelmämme, uudenlaiseen ihmis-, työ- ja yrittäjyysnäkemykseen sekä kannustavaan sosiaaliturvajärjestelmään luomme ketterän yhteiskuntajärjestelmän jossa mahdollisimman moni suomalainen voi nauttia mahdollisimman vapaasta, omannäköisestä sekä vauraasta elämästä.
Näillä arvoilla ja aatteilla uudistunut porvarillinen kansanliikkeemme asemoituu liberaaliin keskustaoikeistoon, vankasti uskoen tulevaisuuteen, uudistumiseen, yksilön vapauksiin ja oikeuksiin, insentiiveihin, yksilöiden väliseen yhteistyöhön, markkinamyönteisyyteen sekä siihen, että ihmisten menestyessä myös Suomi menestyy. Kokoomus tuleekin olemaan ainoa suurista puolueistamme, joka ymmärtää markkinatalouden toimintaa ja onkin siksi, muista puolueista eroten, jatkanut markkinatalouden puolustamista. Viestimme vahvasti miten jokainen hyötyy markkinamyönteisyydestä, kunhan tasaamme tiettyjä sen aiheuttamia vaikutuksia. Tämän lisäksi Kokoomus pyrkii muista poliittisista liikkeistä erottuen yhdistämään ihmiset talouspoliittisten ydinkysymysten kautta, eikä vain arvokysymysten kautta, toisin kuin suositut vihervasemmistolaiset liikkeet 2020-luvulla.
Arvokysymyksistä ihmiset tulevat aina väittelemään, mutta jos tarpeeksi moni suomalainen saadaan talouskysymysten ja uudenlaisen yhteiskuntasopimuksen kautta mukaan Suomi-talkoisiin, voimme ehkä unohtaa erimielisyytemme ja löytää kyvyn toimia yhdessä eroavaisuuksistamme huolimatta. Näin suomalaiset tuodaan yhteen yhden liikkeen taakse, jolloin aatteellinen erimielisyys kansakunnassamme vähenee.
Entä miten muut maamme poliittiset liikkeet asemoituvat suhteessa Kokoomukseen 2020-luvulla?
Sosialismi jatkaa selviytymistaisteluaan, sillä vaikka globaali markkinatalous tarjoaisi rutkasti lyömäaseita vasemmistolaisille ystävillemme, eivät he osaa niitä hyödyntää, sortuen työllisyyspolitiikan ja hyvinvointipolitiikan uusien avauksien tekemisen sijaan ideologiseen, näennäismoralistiseen monologiin.
Työväenliike on oletettavasti jatkanut surffailuaan torjuntavoitoista rökäletappioihin, aina sortuen puolustamaan omia valtarakenteitaan ja eilispäivän saavutuksiaan. Suurin ongelma liikkeelle tuntuu olevan siirtyminen rakentajasta remontoijaksi, oman käden jäljessä kun ei ikinä ole mitään vikaa – vaikka tasakatto on homeessa, vesisänky vuotaa ja lankapuhelin maksaa jo kolmekymppiä kuussa. Kakun kasvattamisen sijaan työväenliike keskittyy tasapäistämiseen ja niukkuuden jakamiseen. Tästä syystä on vaikea nähdä työväenliikkeen saavan aikaiseksi mitään suurempaa äänestysintoa. Sosiaaliliberaalin Kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien suurimmat erimielisyydet tulevat esille nimenomaan markkinamyönteisyydestä sekä ihmisnäkemyksestä.
Maalaisliike lienee edelleen Kokoomuksen luotettava aisapari niin hallituksessa kuin oppositiossa. Ongelmaksi aatteidemme välille muodostunee se, että useita maalaisliikkeelle tärkeitä yhteiskuntarakenteita on uudistettava perinpohjaisesti tulevaisuudessa, mikä voi lujittaa Keskustan asemaa kaupunkialueiden ulkopuolella sekä entisestään lisätä poliittista vastakkainasettelua eteläisen Suomen ja muun Suomen välillä. Kokoomuksen onkin pystyttävä viestittämään, että kaikki hyötyvät kaupunkien menestyksestä.
Vihreää liikettä ei sovi unohtaa. Kuten viimeinen vuosi on osoittanut, tulee Vihreät olemaan tulevien vaalien musta hevonen, joka sekoittaa pakkaa ja saattaa yllättää niin oikealla kuin vasemmallakin nyrkillä. Riippuu pitkälti Vihreiden puheenjohtajasta, tuleeko liike olemaan oppositiossa vai hallituksessa. Oletettavasti liike pyrkii jatkossakin esittämään itsensä kaikista vastuullisimpana puolueena, painottaen tästä näkökulmasta erityisesti arvopolitiikkaa, inkluusiota sekä luonnonsuojelutyötä. Meidän tuleekin lähteä siitä, että heidän käsityksensä ”oikeanlaisesta vastuullisuudesta” ei ole meille uhka, koska tarjoamamme sosiaaliliberaali yhteiskuntanäkemys tyydyttää parhaiten ne tarpeet joita 2020-luvun äänestäjillä on. Maailmassa on monia uhkia, mutta on turvallista veikata, että hyvinvointiyhteiskunnan rakentajien ollessa suurin äänestäjäkunta, sen fiskaalinen murentuminen nähdään uhkista vakavimpana – ihan syystä. Eikä tämä tietenkään tarkoita, että vähättelisimme maailman muita ongelmia.
Täysin realistista on, että Vihreistä tulee eduskunnan toiseksi suurin puolue jonka kanssa utilitaristisen, sosiaaliliberaalin yhteiskuntaohjelman läpivieminen tullaan toteuttamaan. Tähän meidän tuleekin varautua niin puoluekentällä kuin puoluejohdossa. Jos Vihreän liikkeen johtajat kuuntelevat asiantuntijoita, kuten heillä on tapana muille moralisoida, ei pitäisi olla odotettavissa suurta liikehdintää takaisin laitavasemmistoon. On jopa oletettava, että Vihreistä tulee kaupunkien talouspoliittisesti keskustalainen puolue, joka pyrkii viidesosamandaattiin jokaisissa vaaleissa. Silloin Kansallisen Kokoomuksen täytyy olla se puolue, joka pyrkii neljäsosamandaattiin.
Se onnistuukin 2020-luvulla parhaiten utilitaristisella, uusioporvarillisella periaateohjelmalla joka uskoo markkinatalouteen ja sosiaaliliberalistiseen yhteiskuntasopimukseen.
Alexis Vartiainen 